Näin teet jättineulepeiton

VALTAVA. Se on ensimmäinen asia joka tulee mieleen tästä peitosta. Käsivarsineulonnalla suuri 3kg peitto on valmis tunnissa, uskon aloittelijankin selviän siitä alle kahdessa. Hyvän ohjevideon käsivarsineulontaan löydät TÄSTÄ. Jos työhön haluaa tauon, on vierelle hyvä varata vaikka mopinvarsi, johon voi työn pujottaa odottamaan. Oma peitto on tehty 20 silmukalla ja se mahtui juuri käsivarsille. Merinovilla on muuten aivan unelma pehmeää, eikä kutita paljasta ihoa neuloessa. Vinkkinä: neulo napakkaa neuletta. Langan päät voi huovuttaa yhteen ja samoin käy päättely.



Nyt monelle tulee mieleen ensimmäinen kysymys, hinta? Jos tilaat ulkomailta saatat kilohinnan saada tippumaan, mutta rahti maksaa myös. Ja tiedätkö mitä tilaat?  Tilasin merinovilla topsia Ylivieskan Kotikutomosta ja käsityöliikkeestä. Aivan Suomesta. Luit aivan oikein. Vuoden metsästys on päättynyt ja löysin "lankaa" vihdoin sieltä. Kilohinta luonnonvalkoiselle merinolle on 39€/kilo (ohjeet langan ostoon postauksen lopussa). Kahdella kilolla saat jo ihan kivan pienen peitteen, mutta kolmella kilolla saat peiton johon voit kietoutua kunnolla. Peite on n. 160x120 sen alle sohvalla mahtuu niin sinun kuin kullankin jalat.




* * * VINKKI * * *

Olethan jo muuten tutustunut kahteen alla näkyvään aiempaan jättineuleeseen jotka olen tehnyt. Aitoon villaiseen, joka on neulottu koon 25 pyöröpuikoilla sekä toiseen jättineuleeseen joka on tehty fleesevilteistä samalla tavalla. Nämä kaksi lisävaihtoehtoa tein aikaisemmin, jotta jokaiselle löytyisi se oma lempipeitto. Ohjeisiin pääset klikkaamalla kuvien alla olevia linkkejä.

Iloa iltoihin jättineuleen parissa...



ps. Lankaa et löydä Ylivieskan Kotikutomosta ja käsityöliikkeen verkkokaupasta juuri nyt. Soitathan liikkeeseen suoraan jos haluat lankaa tai laitat sähköpostia Riitalle. Lanka on matkalla liikkeeseen!

16 kommenttia :

  1. Oi että näyttää upealta! Ja ihanat kuvat <3

    VastaaPoista
  2. Vastaukset
    1. Näistä tuli hiukan metsämäiset, olemme kyllä ihan omalla pihalla :) kiitos Kati kauniista sanoista.

      Poista
  3. Näyttää kyllä niin ihanan lämpöiseltä. On siinä kädet lujilla tuota tehdessä. Liisa

    VastaaPoista
  4. Tällainen ihanuus täytyisi joskus tehdä. Pitäisi varmaan tehdä musta tai harmaa, ettei koiran ja kissan karvat näkyisi siinä heti. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on musta koira, mutta siitä lähtee niin onnettoman vähän karvaa, ettei sitä ainakaan vilteissä huomaa :)

      Poista
  5. TÄYDELLINEN!! <3 Olen uhrannut jo niin paljon aikaa näiden googlettamiseen, kiitos hyvistä ohjeista :) Olisin kovasti kiinnostunut tällaisesta jos sinulla olisi aikaa tai kiinnostusta taituroida tällainen minulle! harmaa väri olisi meille täydellinen, vai mitä: www.teljanneito.com

    VastaaPoista
  6. Osaatko sanoa saako kilosta vielä "minkään" kokoista? Tulisiko suurinpiirtein samankokoinen kuin kilosta villaa tai sitä fleeceä käytettäessä?:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kilosta ei kylla saa. Se on melko pieni lappunen... Siitä tulee siis tosi pieni. Vauvan pulkkapeitto.

      Poista
  7. Onko tämä lanka vielä paksumpaa kuin aiemmin käyttämäsi villalanka? Mietin sitä, että olisiko tästä langasta saanut yhdestä kilosta minkään kokoista vilttiä? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on PALJON paksumpaa. Aiemmin käyttämäni on sellasita reilun ison miehen peukalon paksuista ja tämä on minun ranteen levyistä!

      Poista
    2. Luulin laittaneeni lisäkysymyksen mutta ehkä en sitten julkaissutkaan sitä.. No on se kyllä sitten todella paksua! :D Tiedätkö löytyykö merinovillaa suurinpiirtein sitä paksuutta kuin neulomasi villa ja suomesta ostaisin mieluiten? Tuo paksukin olisi aivan ihana ja villainen, mutta lahjabudjettiin en niitä saa millään mahtumaan ja fleeceä en mielelläni käyttäisi ympäristösyistä. :)

      Poista
  8. Ihan huippua, että olet laittanut tänne näin monta ohjetta! Olen siis täysi noviisi käsitöiden suhteen, mutta näiden ohjeiden avulla olen saanut nyt tilattua 3kg lankaa, sekä huovutusneulan ja alusen. Langat tulevat tuotapikaa. En malta odottaa! Inspiraatio tuli tästä kyseisestä postauksesta, ja jos tämä onnistuu niin ehdottomasti menee fleece -peitto kokeiluun. :)

    VastaaPoista

Ilolla luen kommentit ja vastaan sinulle lisäkysymyksiin ♥