Koko perheen fillari, korvaa auton helposti + alekoodi pyöräkaupoille

Huhtikuun räntäsateiden aikaan meille kotiutui Babboe Curve E - perhefillari. Ja siitä on ollut kyllä niin paljon iloa, etten osaa sanoin kuvata. Pikkukylässä kaikki on joko tosi lähellä tai sitten ns. tosi kaukana. Sähköavusteisella fillarilla taittaa 35kilsan kauppareissut naapurikaupunkiin Imatralle helposti. Siihen nakkaa mukaan niin koiran ruokasäkkiä kuin kauppakassia. Lapsikin mahtuu vielä kerhomatkalta mukaan. 

Suurimmat haasteet pikkukylän pyöräilyn tuo aika huonossa kunnossa olevat pyörätiet tai niiden puute, on liian suuri riski lähteä laatikolla kohti kaunista Puumalaa vilkkaasti liikennöidyllä tiellä. Sillä autotien laidan kuperuus pakottaa ajamaan laatikolla melkoisen keskellä tietä ja jostain kummasta silloin röyhähtää autoilija viha. Ne hivuttavat niin läheltä kuin olla saattaa. Naaman ilmeistä voi lukea minun olevan idiootti kun pyöräilen keskemmällä tietä. Olen itsekkin autoilija, mutta ei tule mieleenkään kiilata pienempiä tai puida nyrkkiä. Jokaisella on oikeus turvalliseen liikkumiseen maantiellä.


Joku saattoi huomata, ettei kuvissa ole ihmislasta vaan meidän mäyris. Epäilin muuten suuresti suostuisiko pappamakkaramme Väinö retkeilemään laatikossa. Selkä on sillä kiukutellut aina välillä ja pitkän lenkit ei enää onnistu tai pyörän vieressä hölkkäilyt. 

Pohjalla laatikossa meillä on ollut jo muutenkin eteiseen tarkoitettua metrimattoa muotoon leikattuna. Nyt laitoin vielä räsymaton lisäksi sisäpuolelle, jotta sen matka olisi mukavampi. Ja tietysti turvavöistä huolehdittiin myös. Ja kappas vaan Väinö tuntui viihtyvän oikein hyvin. Kun pysähdyimme herra kurkki luukusta ja nuuski maailmaa, haukkui ohi liitävän räksän ja istahti taas ottamaan kyytiä. Lopussa kiitos seisoi ja se pääsi kunnon kävelylenkille Saimaan rantaa. Paluumatka sujuikin laatikon pohjalla köllöttäen. Historiaa oli kympin lenkit papparaisen kanssa, vaan nyt nekin onnistuu ja sen ei tarvitse yksin köllötellä kotona vaan pääsee näkemään ihan uusia paikkoja. Perhepyöräilyä parhaimmillaan sanon minä!


Meillähän kyydissä istuu 120cm pitkä kuusivuotias ja turvavyöt olivat liian lyhyet kun jouduin muuttamaan niiden kiinnitystä. Poika istuu yksin kyydissä joten siirsin turvavyöt keskelle. Kun muutenhan laatikossa lapset istuvat reunoilla. Tämä siirto toi minusta ajoon vakautta paljon lisää.

Kävin ostamassa pätkän hihnaa ja tein uuden alaremmin keskelle. Pujotin sen takaa läpi. Erittäin toimiva ratkaisu. Lisäksi poika mahtuu todella hyvin kypärän kanssa vielä istumaan sadekatokseen. Fillari korvaa siis mainiosti auton, vaikka sekin täällä on liki pakko omistaa. Julkisia kun kulkee rajusti sanottunu aamulle pois päin ja illalla takaisin. Jos asuisimme hiukan enemmän kaupungissa päin hylkäisin toisen automme oitis, tämä fillari on pieni ihme josta voi nauttia koko perhe.



Jos oman Babboe-fillarin hankinta on ajankohtainen kannattaa napata tästä alekoodi VILLAGE50 ja saat sillä 50 euron alennuksen Babboen ja Tavarapyörä asiantuntija kaupoista kun hankit pyörän. Koodi on voimassa vuoden 2017 loppuun asti.  Käyttäessäsi koodia saan minä myös matkakassaani palkkion.

Onko äidistä eräjormaksi osa 2: Teltassa



Kesän ensimmäinen telttaretki odotti sopivaa päivää liian kauan. Työvuorojen ja luonnonilmiöiden sopivuus ei meinannut kohdata laisinkaan. Tosi telttailija ei kaihda pahaakaan säätä, mutta tahdoin pojalle ensimmäisen kokemuksen olevan ilo ja nautinko. En tuulen, sateen ja kylmän kombo jota pakenemme teltassa. Oma muistikuvani telttailuista muistuu mieleen vain vuotava teltan katto ja aamulla puoli väkisin juotu hopeatee seurakunnan leirillä. Tuon muiston voin jättää nyt taka-alalle ja muistella herkullisen kuumia ilta- ja aamukahveja teltan suulla Saimaan rannalla, samalla kun suu täynnä leipää oleva retkikumppanini selittää kalan anatomiaa. "Tieshitkö et kalalla on kamalashti shuolia?" Oma iltapala maistui vielä kuitenkin, vaikka etäisesti viidentoista minuutin anatomian oppitunnin jälkeen ei ehkä niinkään hanakasti.


Vesi tuntui olevan jäätävää vaikka lämpötila hätyytteli rannan tuntumassa hellerajaa ensimmäisenä päivänä. Useita tunteja meni kuitenkin rannassa kahlatessa ja kalan nassikoita jahtaillessa. Jos ei kädessä ollut onki, oli ämpärin aika toimittaa ansan virkaa. Kaislikon reunasta narratut särjet päästettiin takaisin, ahvenen mokomat pysyttelivät meidän ulottumattomissa koko reissun. Onneksi olin varannut vastusteluista huolimatta mukaan muutakin evästä. Pojan päättäväinen asenne "syömme vain kalaa" ei siis tällä reissulla vielä pitänyt meitä eväissä. Olisiko särkisoppa ollut vaihtoehto?

Koko retkeilyn pohja-ajatus on saada meidät kummallisesti pikkukyllässä liikaa rutiineihin jämähtäneen porukan tavat muuttumaan. Tarttumaan haasteisiin, nauttimaan siitä mikä on ihan lähelle. Taannoin puhuin erään ihmisen kanssa ja hän sanoi: Kun kaikki on liian hyvin, ihminen valittaa. Se keksii jotain mistä nurista. Olen pohtinut tuota keskustelua ja tullut siihen tulokseen, hänen olevan varsin oikeassa. Olen nimittäin törmännyt tähän ilmiöön aika usein lähiaikoina.

Telttaillessa ei muistunut omaan tai retkikaverin mieleen narina. Ainoastaan pieni painostus joka toisessa lauseessa, jossa toivottiin lisää kalaa tai kalastusaikaa. Illalla kuitenkin kellon lähestyessa yhdeksää olimme molemmat melko valmiita katsomaan kuinka uni tulee teltassa. Iltalaulujen, suukkojen ja kikatuksien jälkeen telttaa hiljeni hetkessä. Luomet painui kiinni, ei edes mielikuvitukselle ollut tilaa. Kerran yöllä heräsin tuttuun pärinään. Se kuului toisen makuupussin uumenista. Suljin silmät takaisin ja nukahdin takaisin tyytyväisen pojan kuorsaukseen.




*hyttysten karkoistuslaite saatu ThermaCell
Aamulla käki kukkui ylös minut ja myöhemmin liki kellon ympäri kuorsanneen kalakaverin. Hymy joko pilkotti  makuupussin suusta sai omankin suun hymyilemään. Huomenta. Uni oli kuulemma ollut parasta mitä vaan voi olla ja ei ollut susihukkanenkaan viitsinyt vaivautua teltalle kuorsauksen vuoksi. Tulimme lopputulokseen, että seuraavilla vapailla nukumme jälleen teltassa. Sovittu! 

Sen aamupäivän tohinat meni syödessä ja kalastaessa. Lähdön hetkellä mieli oli hiukan haikea. Onneksi tiedämme jo seuraavan telttayön ajankohdan ja paikan. Onneksi se on niin pian, ettei edellinen reissu ole vielä edes painunut unholaan. Todettakoon, että äidin eräjorma-mittari on saavuttanut pykälää isomman vaihteen ja odottaa jo seuraavaa reissua.