Pikkukylä täyttää 2vuotta tänään!

Voi mahdoton sentään! Aika se mennä viipottaa! Pikkukylä on tänään kaksi vuotias. Iän muuten huomaa, on opittu paljon. Kävelemään askel askeleelta. Miljoonannen käynnin rajapyykki näkyy jo! Se tuntuu jotenkin ihan hullulle, että tilastollisesti n. joka viides vastaan tulija on käynyt pikkukylässä. Totaalisen epätodellista! Suurimman osan ajasta olen blogannut nimittäin ihan itsenäisenä, en ole kuulunut portaaleihin kuin muutaman kuukauden viimevuonna tästä ajasta.

Te olette siis tehneet pikkukylän näkyväksi ympäri Suomen, kotisohville, päiväkahveille ja iltojen iloksi. Jos voisin, teitä kaikkia halaisin. Ihan niin kuin halaan paljon ihmisiä ympärilläni arjen tuoksinassa. Ilo on täällä ylimmillään! Kiitos.


Ihan huikeasti naurattaa itseään millaisia postauksia on alkupäässä tätä blogia tullut tehtyä. Pahimmat vai sanoisiko kamalimmat olen poistanut. Tuskin kukaan niitä kaipaa tai siellä kahlaa. Olen koittanut panostaa selkeyteen ja siihen, että teidän olisi helppo käyttää blogia. Toivon, että olette tunteneet myös minut täällä. Läsnä ja kuuntelemassa teitä. Bloggaaminen on paljon vuorovaikutusta ja koetan löytää aiheita jotka kiinnostaa myös teitä. Puuhaan niin paljon täällä "kulissien" takana ja ehkä alle puolet päätyy postauksiksi. Kesän mittaan tulette näkemään mitä muuta puuhaan kuin näpertelen, palan elämää touhujen lomassa. Iloisia vinkkejä siis täältä Etelä-Karjalasta!

psssst...Toisinaan blogista innostuu muutkin kuin minä... alla linssilude ruusujen kimpussa!


Mistä te sitten olette villiintyneet viimeisen kahden vuoden aikana? Top 5 tulee tässä:

1. Jättineule nro 2 - on ollut kaikkien aikojen suosituin. Räjähtävän innostava postaus!
2. Jättimuna vessapaperista ja sokerista - loistavana kakkosena ja vain 2kk vanha postaus! Huh!
3. Tee itse nastakengät - yllätys kolmonen minulle. Liukas talvi nähtävästi.
4. Jättiviltin A-B-C lukijakuvin - tiukkana nelosena. Odotin korkeampaa sijoitusta.
5. Voihan idis! - pikku rasiat maitotölkin korkeista. On ollut aina julkaisustaan top 5 joukossa.

Synttärithän ei ole mitään jos ei ole lahjoja. Siksi teille on tällä viikolla muutama paketti. Ensimmäisen  pikkukylän synttäripaketti arvonnan löydät facebook-sivuilta -> Täältä!

Aurinkoista viikko blogiystävät, Satu-Johanna.

10 kommenttia :

Ilolla luen kommentit ja vastaan sinulle lisäkysymyksiin ♥