Tulivuorisytykkeet + 2 muuta sytykeohjetta

Joko perinteisten sytykeruusujen teko kyllästyttää? Olet varmasti kokeillut myös yksinkertaiset sytykesipsit, nämä vanulaput jotka vain kastetaan steariiniin. Ja annetaan kuivua leivinpaperin päällä. Nyt voisit kokeilla tehdä myös kuumia söpöjä hiiriä ja kuumia tulivuoria.

Molempien tekoon tarvitset: Kanamunakennoja, kynttilän jämiä, sulatusastia, kattila ja tulitikkuja. Hiiriin lisäksi hammastikkuja.

Kynttilämassa sulatetaan turvallisesti vesihauteessa. Laita kattilaan vettä ja sen päälle astia jossa massa on. Tarkista, että astia kestää kuumuutta. Itse käytän vanhoja emaliastioita.

Hauskat hiirisytykkeet: Melkein liian söpöjä poltettavaksi? Nämä syntyvät kanamunakennon kahdesta kupista ja yhdestä tornista. Leikkaamisen jälkeen kastoin hiirten nenät mustaan kynttilämassaan ja työnsin tulitikun nenäksi. Viiksiksi laitoin kolme hammastikkua. Silmät voi tehdä tussilla tai kynttilämassalla. Korvakuppeihin massaa laitetaan juuri sen verran, että pohja peittyy. 


Kuumat tulivuoret. Ovat kennojen keskiosista. Huomasin hiiriä näitä leikatessa, että aika paljon jää hukkapaloja kennosta. Näin tulivuoret syntyivät. Kasta tornit ensin 2-3 kertaa mustaan massaan. Anna kuivahtaa ja kasta sen jälkeen kärkiosa oranssiin 2-3 kertaa niin, että jokaisen kastamisen jälkeen käännät nopeasti vuoren oikein päin. Näin saat laavan valumaan. Tökkää kärkeen vielä tulitikku. Nyt voit sytytystilanteessa raapaista sen suoraan tulitikkuaskin kylkeen. Tulivuori palaa parhaiten kyljellään.



2 kommenttia :

  1. EI VITSIT TUO TULIVUORI ON HIENO! Anteeksi nolo capslock-huutaminen, mutta nyt on niin siisti ja uniikki versio, että en kestä! Mind-blowing! Aivan mahtavaa! <3 :))

    VastaaPoista

Ilolla luen kommentit ja vastaan sinulle lisäkysymyksiin ♥