Tee helppo ja näyttävä valopallokäynnös tai -kranssi

Joulu on salaisuuksien aikaa, supinaa ja rapinaa. Toiveiden toteuttamista. Tykkään viettään joulun omassa kodissa, oman perheeni kanssa. En haaveile suurista pitopöydistä ja valtavasti ihmismäärästä jonkun kodissa. Puolessa välissä joulukuuta alkaa olla aika vasta puhua joulusta. Laittaa sitä esille. Moni asia on varjostanut joulumieltä tänä vuonna, eikä mikään rallatus ole saanut mieltä hilpeäksi. En voi kuitenkaan olla kodin "joulumörökölli" joten on korkea aika napata tuota mörökölliä niskasta ja loihtia kotiin joulun taikaa...

Pallokranssi rautalankaan.

Tämän vuoden virallinen jouluhitti taitaa olla joulupalloista tehty pallokranssi. Pallot ovat tässä perinteisessä versiossa liimattu kuumaliimalla pyöreään styroxpohjaan. Palloja tälläiseen kranssiin saa helposti uppoamaan n.100kpl. Minua kuitenkin jää harmittamaan näissä kransseissa se, että kun pallot kerran täräyttää liimalla kiinni on tässä kranssissa kiinni aina. Sitä ei voi muuttaa vaikka mieli muuttuisi. Tähän on myös toinen tapa, jolla voit muuttaa kranssin ulkonäköä vaikka joka vuosi. Tai ottaa pallot jälleen kuuseen. 

"Tee kranssi napakkaan rautalankaan. Pujota palloja pieniä ja suuria, useita eri kokoja rautalankaan ja solmi lanka kiinni. Helppo, nopea  ja näyttävä kranssi on syntynyt!"


Jos haluat kranssiin loistetta lisää sekaan pattereilla toimivat pallovalot ja saat saat siihen ihan uutta ulottuvuutta. Valot kannattaa lisätä viimeisenä kun kranssi on jo  sulkemista vailla valmis. Kieputa pallot sulavasti muiden pallojen joukkoon ja sulje rautalangan päät.


Meidän kotiimme tuo kranssi ei kuitenkaan ollut se valinta vaan laitoin suuren pallovaloköynnöksen olohuoneen oviaukkoon. Käynnöksessä on n.100 eri kokoista palloa ja kaksi valopallosarjaa. Näin illan tullen voi valon määrää säätää. Kumpi sinulle kävisi kotiin paremmin?


Jättiviltin A-B-C lukijakuvin

Vuosi sitten etsin vaihtoehtoista tapaa toteuttaa jättiviltti edullisesti. Aidosta villasta tehty kuritti lompakko niin reilusti, että kaivattiin edullista vaihtoehtoa. Se löytyi Jysk:n edullisista fleesehuovista. Viltin koko riippuu paljon siitä minkä kokoisilla puikoilla sen teet ja millainen käsialasi on. Ohjeena 10kpl vilttejä saat kunnon kokoisen peiton! Jättiviltin hinnaksi tulee näin 25 euroa(2,50€/kpl).

Kuva: Jenni Rahunen


Kuinka leikkaan kuteen?
Kun viltit on hankittu on aika leikata ne kuteeksi ja valmis kude venytetään, jotta siitä tulee lankamainen. VARMISTA siis leikkaus suunta ennen kuin aloitat, fleese venyy vain yhteen suuntaan. Venymissuunta tulee olla sama kuin leikkaussuunta.
Tässä kaksi tapaa leikata viltit:
Kotilieden video matonkuteen leikkaaminen nopeasti. Toimii ohuissa huovissa samalla tavalla. 
➤Oma ohjeeni kuvalla:
Millä sitten neuloisin?
Itselleni sopii parhaiten nro 25 pyöröpuikot, jotka ostin valmiina Lankavalta. Tässä muutama ostopaikkalinkki paksuihin puikkoihin : Texomer(pyöröpuikot 20mm), Lankava(pyöröpuikot 25mm) ja Lankamaailma(suorat puikot).

Monesta paikasta puikot aika ajoin loppuvat ja saatavuus on saanut neulojat kekseliäiksi. Puikkoja voi tehdä itse mitä erilaisemmista asioista.

Puikot palsapuusta ja sähköjohdosta. Kuva: Seija Ervelius

Jos pyöröpuikot tuntuu mysteeriltä, on suorat puikot helpompi toteuttaa. Ja siihen on olemassa monen monta vaihtoehtoa, näillä lukijani ovat mm. peittonsa tehneet: harjanvarret, eripaksuiset muovi-ja pahviputket, biljardi/korona- ja aurauskepit, sählymailan- ja mopinvarret tai vaikka alumiiniset verhotangot. Vain mielikuvitus on rajana.

"Ihan mielettömiä innovaatioita!"

Lukijoiden kuvat lämmittävät valtavasti mieltä. Ja olen ylpeä jokaisen tekijän kädenjäljestä, innokkuudesta ja sitkeydestä saada jättiviltti valmiiksi.

Neulottu muoviputkilla. Kuva: Suvi Rinkinen
Pitkät puikot. Kuva Emmi Norasuo
Käsin kudottu pöydän päällä. Kuva: Ursula Vaskeinen.
Miten neulon viltin?
Luo puikoille 34-40 silmukkaa. Tee minimimäärä(34) silmukoita jos puikkosi ovat todella paksut. Jos käytän harjanvarren paksuutta sopivaksi on todettu 36-38 silmukkaa. Lopputulokseen vaikuttaa kuitenkin oma käsialasi ihan valtavasti. Tiedossani olevia valmiiita kokoja ovat olleet 100-130cm x 130-160cm. Eli tarkkaa kokoa en pysty antamaan.

Sileäviltti syntyy neulomalla ensin kierros oikein, seuraava kierros nurin, kierros oikein, kierros nurin jne. Sileäneuleen ohje videoin NovitaTubesta: oikea kätiselle ja vasen kätiselle.

Sileäneule. Kuva: Johanna Laine
2 oikein-2 nurin tekniikalla saadaan elävä pinta. Kuva Puutaloelämää Kirsi. ps. Ihana blogi

Voinko toteuttaa neuleeni muuten? 


Voit! Käsivarsilla, pöytäneulonnalla ja sormineulonnalla saa myös muhkean lämmittimen. Käsivarsilla neulottaessa suosittelen kuitenkin tekemään kuteesta 10cm leveää. Lopputulos on myös löysempi. Videot näihin tekniikoihin:

➤  Käsivarsineulonta: TÄSTÄ video on englannin kielinen, mutta erittäin selkeä oppimiseen.
➤  Pöytäneulonta: TÄSTÄ. Tekniikka on melko hidas. 
➤  Sormineulonta: TÄSTÄ. Tämä on näppärä tekniikka.


Sormineulonnalla 10 vilttiä ja kooksi tuli 100 x 160 cm. Kuva: Tanja Österman

Pyöröpuikoilla. Kuva: Seija Ervelius

32mm viemäriputkilla. Kuva: Laura Oravainen-Rissanen
Kuva Virpi Gee.

Tässä vielä linkit omiin jättineuleohjeisiini: PAKSUSTA MERINOLANGASTA ja VILLALANGASTA.


Ps. Jos sinulla on kuva viltistäsi, voit laittaa sen minulle ja julkaisen sen mielelläni. Kuvan tulee olla tarpeeksi suuri ja selkeä, jotta siitä saa selvää :) thelittlevillagewife@gmail.com

3D sisustustähti pahvista

Olen aika viimeiseen saakka saanut säästettyä j-alkukuista sanaa. Nyt se on pakko pulpauttaa suusta: joulu. Se on tulossa niin, että rytinä käy. Tällä 3D tähti ohjeella voit luoda joko tyylikkään sisustustähden tai valoisan joulutähden ikkunaan.

Jos haluat tehdä perinteisen ikkunatähden joka valaisee loistollaan valitse vaalea pahvi, joka läpäisee valon kauniisti. Sisustustähteen olen valinnut mustanpahvin ja valo tulee takaa luoden seinälle kuvionnin.


Sakaran ohje: Tee malli paperista, niin säästät pahvia. Tai leikkaa sakarat suoraan pahvista. Tarvitse tähteen 5 sakaraa.

1. Aloita leikkaamalla neliö ja etene alla olevan kuva ohjeen mukaan.
2. Taita kahtia
3. Taita uudestaan nyt takaisin päin.
4. Avaa taite ja leikkaa kolmio: mitä pienemmän kolmion leikkaat sitä pulleamman tähden saat.
5. Käännä takaisin.
6 ja 7. Leikkaa viistoon 1cm, leikkaa reunaa seuraten suoraan.
8. Taita saumavara ja 9. Avaa koko paperi


1. Paperi on nyt avattu.
2. ja 3. Leikkaa auki 1cm verran taitteeseen asti.
4. Taita saumavarat kunnolla
5. Käännä paperi ympäri ja 6. terävä kärki ylöspäin
7. Vahvista taitteen.
8. Käännä molemmat sivut keskelle ja teippaa sisäpuolelta.
9. Sakara on valmis.  Tee nyt 4 lisää.


Sisustustähti syntyy niin, että leikkaan lovia sakaraan vain toiseen laitaan. Ole tarkkana, että teet lovet kaikkiin samalle puolelle. Tähden kasaaminen käy kuin palapeli kun olet tehnyt kaikki sakarat. Laita liima saumavaroihin ja nosta seuraava sakara päälle. Toista kunnes sinulla on kasassa tähti. Pujota valot sisään takapuolella olevista reijistä. 

Vinkki! Jos haluat kauniin pitsitähden, leikkaa kaikkiin taitoksiin pienia kuvioita kuin lumihiutaleisiin.

Kuinka kummassa sain tähden kestämään pystyssä? Liimasin ohuen valkoisen pillin tähden selkäpuolella pystyyn, näin se nojaa huomaamattomasti seinään. 

Ruusukynttilät ilman muottia

Juhlapöydän kruunaa aina kauniit ruusut. Kynttilöistä jää aina pieni osa polttamatta ja silloin ne pienetkin murut kannattaa säästää. Näistä saa aikaan kauniita kelluvia ruusukynttilöitä. Ruusut valmistuvat näppärästi ilman muottia. Ja jokaisesta ruususta tulee tekijänsä näköinen. 



Tarvitset kynttilän jämien lisäksi vahattua/tavallista sydänlankaa, sulatusastian, grillitikun, lastan(vanha muovikortti käy) ja leivinpaperia. 



Sulata kynttilän jämät kuumuutta kestävässä astiassa vesihauteessa.
1. Kaada sulaa massaa leivinpaperin päälle. Parasta ettei muodoilla ole juurikaan väliä.
2. Kun kirkas pinta muuttuu mattamaiseksi irrota terälehti yksi kerrallaan työntäen muovilastalla.  Jos massa ruttaantuu, eikä irtoa ei se ole vielä tarpeeksi jäähtynyt. Olethan varovainen ettet polta sormiasi.
3. Rullaa ensimmäisen 3-4 lehteä tiukasti. Taivuta terälehtien kärkiä hiukan ulospäin.


4. Pujota nyt grillitikku keskelle tehdäksesi sydänlangalle kujan.
5. Vedä tikku pois ja jatka terälehtien muotoilemista ympärille niin kauan kuin sinusta ruususi on valmis.

Vinkki! Mitä kuumempana massan kaadat alustalle, sitä ohuempia terälehtiä saat. Mutta muista toimia ripeästi, ettei massa kovetu liikaa.


6. Kun kynttiläsi on saanut kauniin ulkomuodon. Leikkaa pohjatasaiseksi ja pujota nastallinen vahattu sydänlanka paikalleen. Sinetöi nasta kastamalla kynttilän pohja sulaan massaan.

Huom! Jos käytät tavallista narumaista sydänlankaa kannattaa lanka laittaa heti kun aloittaa ruusun tekemisen. Molempia lankoja saat esimerkiksi Lahtisen Vahavalimolta: vahoitettu lanka ja tavallinen lanka.


Muistathan ettei yksinäistä ruusua saa koskaan jättää valvomatta, vaikka se onkin vedessä...

Tee täydellisen pyöreät pallovalot, jotka ei sammu koskaan

Nyt löytyi meille kaamoksesta kärsiville jotain, mikä ilahduttaa pimeinä iltoina. Pimeässä loistava erikoislakka! Sillä välin kun maalikone sekoitteli sopivaa sävyä silmät harhaili hyllyillä ja osuivat tähän purkkiin. En vain voinut sitä hyllyyn jättää kun huomasin sellaista olevan. Tällä voi sutia sisätiloissa seinät tai huonekalut, mutta minusta hauskimmillaan tämä on esineissä. Otinkin käsittelyyn pallovalot, joihin olen laittanut ajastettavat valot. Ne syttyvät klo 15:00 päivällä ja sammuvat klo 21:00. Mietin saisinko maalilla niille lisäaikaa ja ne hehkuisivat vielä illalla sänkyyn hiipiessä.



Tikkurilan Taika Glow lupaa herättää eloon pinnat kun valot sammuvat. Ja niin tosiaan kävi! Makuuhuoneen pallovalot eivät pelkästään hohtaneet vaan loistivat!! Ne on pakko siirtää tilaan jossa ei nukuta, niin hyvin 10 palloa valaisee huonetta. Harvoin pystyy sanomaan tuotteesta tekee 100% sen minkä lupaa! Pienen purkin hinta on hiukan päällä parikymppiä, mutta on erittäin riittoisa ja helposti käsiteltävää. Sutiksi suosittelen lämpimästi kokeilemaani Anza-sivellintä, se nostaa lakan hyvin itseensä ja sillä saa "hierrettyä" lakan palloihin ilman, että se jää klönteiksi pinnalle. Askartelu sivellin oli aivan liian pehmeä.

Kuinka sitten tehdään täydellisen pyöreät pallovalot? Pallovalot kannattaa tehdä huurrevalkoisten joulupallojen tai askartelukaupoista saatavien kirkkaiden pallojen päälle. Poista  palloista kantaosa, sivele pintaan erikeeppiä ja kieputa päälle ohutta lankaa. Toistaa liimaan sively ohuelti ja langan kieputus. Kaksi kerrosta on minusta paras, kolmesta tulee liian tiivis. Kun pallot ovat kuivuneet lakkaa ne efektilakalla. Lakan kuivuttua pallot alkavat loistaa... Ihan M-A-H-T-A-V-A tuote, olen aivan innoissani tästä! Lisää vielä valosarja palloihin ja valmista tuli.

Seuraava projekti tällä lakalla jo tulossa tuolla, joten hyppään sen pariin. Loistavaa lauantaita!


Uudista vanha kaappi ITSE TEHDYLLÄ kalkkimaalilla

* yhteistyössä K-Rauta Rautapertti Imatra
Mitä makuuhuone teille merkitsee? Onko se huone jossa levätään, luetaan tai katsotaan televisiota? Minulle makuuhuone on paikka jonne mennään vasta kun on aika nukkua. Meillä ei tosiaan kirjoja tai lehtiäkään löydy sängyn vierestä. Siksi makuuhuone on ikään kuin aina ollut sisustuksen suhteen hiukan retuperällä. Viimeksi uusin makuuhuonetta helmikuussa ja siitä lähtien se on taas vain ollut.

Nyt vain tuli mitta täyteen tätä kaappia. Ruma on ruma. Pinta vanha ja tahmea, joku joskus uudistanut sitä huonolla menestyksellä. Väri ei sopinut muutenkaan meille, mutta en voinut kaappi vanhusta roskalava kuormaankaan edelliseltä omistajalta laskea. Muutaman vuoden olen sitä katsellut ja pohtinut, ei vain ole tullut sitä a-haa!-elämystä ennen tätä viikkoa. Kävin Imatran K-raudassa taas kerran ja sisustusosastolla silmiin osui kauniit peuran(?)päät. Näitä oli kolmessa koossa ja näistä pienimpiä pyörittelin ja pyörittelin käsissä ja silloin mielessä kirkastui: kaappi, ovenkahva, musta-valkoinen, kalkkimaali... Ja kovalla kipityksellä kaupan toiseen päähän maaliosastolle.

Muutos on valtava koko makuuhuoneessa. Miten yksi huonekalu saa muulle huoneelle ihan uuden ilmeen. Entinen rumilus on huoneen kaunein asia. Niin siinä sitten yleensä käy. Uudista yksi asia ja koko huone joutuu myllerryksen valtaan, tapaamme muiden uudistusten parissa siis myöhemmin.


Makuuhuoneessa oli jo ennestään Jysk:stä ostetut "ruttuiset" ylipitkät maassa valuvat verhot ja itse tehty valkoinen nahkamatto. Nahkainen matto on ollut nyt 10 kk lattialla ja on kiitollisin matto koko talossa. Se ei ole mennyt miksikään. Sen voi imuroida, sen voi mopata ja edes koiran kynnet eivät ole siihen tehneet jälkiä. Katso tästä kuin valmistat oman mattosi. Nurkassa nököttävä kori oli kaverin pihasta noudettu ruosteinen romu, jonka maalasin. Pallovalot on myös itse tehty. Olin jo luopumassa pallovaloista kokonaan. Tuntui, että niiden aika sisustuksessamme on jo ohi. Vaan nyt ne ovatkin taas siinä niin kauniina. Mitä pidät kaapista? Vetimet ovat rohkea valinta, mutta meille sopivat.



Tämä kaappi on siis maalattu itse tehdyllä kalkkimaalilla. Ensimmäisessä osassa tein "kalkkimaalia", joka sopi hienosti pienempään kodin sisustamiseen. Sen pohjana oli akryyliväri ja kipsijauhe. Nyt pääset kokeilemaan oikean kalkkimaalin tekoa,  joka on valmistettu kalsiumkarbonaatista ja vesiohenteisesta kalustemaalista. Kalsiumkarbonaatti on hiilihapon kalsiumsuola. Oman jauheeni ostin apteekista (Kysy hintaa ja pakkauskokoja omasta apteekistasi), jossa se oli tilaus tavarana. Pohjana käytin tavallista Teknoksen Futura Agua-kalustemaalia. Suosittelen käyttämään vesiohenteista maalia, koska maalia pitää ohentaa. 

Mittana käytin desimittaa ja tavallista teelusikkaa. 1dl maalia laitoin 1/5 vettä ja 1tl kalsiumkarbonaattia.  En halunnut maalista liian kalkkimaista vaan kauniin himmeää. Se toimi. Maalasin kaapin kahdesti leveällä pensselillä. Jos haluat kunnon kalkkimaisen pinnan tuplaa  kalsiumkarbonaatin määrä pohjakerrokseen, näet kuinka paljon se himmentää ja "haalistaa maalia". Pintakerroksella voit sitten säätää himmeyttä. Tee maalia VAIN sen verran kuin käytät ja sekoita sitä kokoajan, jotta jauhe painu pohjaan. Viimeistelin kaapin vahaamalla sen, mustalla huonekaluvahalla. Vahaa voit ostaa esim. täältä. Pohjatöitä kalkkimaalit eivät tarvitse, mutta minä kuitenkin aina hion pinnan kevyesti rikki. Näin haluan taata, että maali pysyy kunnolla.

Iloisia maalaushetkiä! 

Tulivuorisytykkeet + 2 muuta sytykeohjetta

Joko perinteisten sytykeruusujen teko kyllästyttää? Olet varmasti kokeillut myös yksinkertaiset sytykesipsit, nämä vanulaput jotka vain kastetaan steariiniin. Ja annetaan kuivua leivinpaperin päällä. Nyt voisit kokeilla tehdä myös kuumia söpöjä hiiriä ja kuumia tulivuoria.

Molempien tekoon tarvitset: Kanamunakennoja, kynttilän jämiä, sulatusastia, kattila ja tulitikkuja. Hiiriin lisäksi hammastikkuja.

Kynttilämassa sulatetaan turvallisesti vesihauteessa. Laita kattilaan vettä ja sen päälle astia jossa massa on. Tarkista, että astia kestää kuumuutta. Itse käytän vanhoja emaliastioita.

Hauskat hiirisytykkeet: Melkein liian söpöjä poltettavaksi? Nämä syntyvät kanamunakennon kahdesta kupista ja yhdestä tornista. Leikkaamisen jälkeen kastoin hiirten nenät mustaan kynttilämassaan ja työnsin tulitikun nenäksi. Viiksiksi laitoin kolme hammastikkua. Silmät voi tehdä tussilla tai kynttilämassalla. Korvakuppeihin massaa laitetaan juuri sen verran, että pohja peittyy. 


Kuumat tulivuoret. Ovat kennojen keskiosista. Huomasin hiiriä näitä leikatessa, että aika paljon jää hukkapaloja kennosta. Näin tulivuoret syntyivät. Kasta tornit ensin 2-3 kertaa mustaan massaan. Anna kuivahtaa ja kasta sen jälkeen kärkiosa oranssiin 2-3 kertaa niin, että jokaisen kastamisen jälkeen käännät nopeasti vuoren oikein päin. Näin saat laavan valumaan. Tökkää kärkeen vielä tulitikku. Nyt voit sytytystilanteessa raapaista sen suoraan tulitikkuaskin kylkeen. Tulivuori palaa parhaiten kyljellään.



Tervetuloa uudistuneeseen pikkukylään!

Iltojen hämärtyessä on koneesta kuulunut tasainen näpytys. Olen tutkinut ja pohtinut sinua siellä ruudun takana. Teitä ihania lukijoita vierailee täällä tiivistyvällä tahdilla yhä lisää ja lisää, siksi tahdoin luoda teille mukavan kyläpaikan. Teistä jokainen on minulle tärkeä ♥.

Ulkonäkö uudistus toi mukanaan sen jota oli tovin jo suunnitellut. Uuden käyntikortin, eli ylhäällä näkyvän bannerin. Oletko koskaan koittanut suunnitella täydellisen oman näköistä, selkää ja silti ihastuttavaa tekstiä? Minä olen. Mitä enemmän kirjaimia pyöritin sitä kurjemmilta ne rupesit näyttämään. Miksi pohdinkaan asiaa niin pitkään... Olisimpa heti tajunnut ottaa yhteyttä Marikaan. Naiseen jolle erilaiset kirjaimet ovat työ, arki ja jonka sormissa ne muuttuu juhlaksi. 


Prosessi oli aika häkellyttävä. Luulin tietäväni mitä halusin. Kerroin omasta ajatuksesta, Marika kyseli kuvin erilaisista tyyleistä. Kerroin mistä pidin ja mistä en. Sähköpostit kilahtelivat tasaisesti ja loppujen lopuksi olin kuin Liisa Ihmemaassa. Miten kirjaimet pystyivät näyttämään niin erilaisilta eri tilanteissa? 

Kun vihdoin näin valitsemani tekstin, tiesin heti se on tässä. Niin minulle ensimmäisenä sanottiinkin: "Tahdon, että rakastut siihen." Nyt siinä on kaikki. Nimi on selkeä ja helposti luettavissa. Blogin kantava DIY-teema tulee heti esille. Sen kauniit koukerot kesyttävät ja pehmentävät ulkonäön.

Kuva kertoo varmasti enemmän kuin tuhat sanaa mitä Marikan studiossa tapahtui suunnitelun aikana. Kaikki tämä ja vähän lisääkin viiden sanan tähden. Lämpimästi suosittelen käymään www.marikakk.com sivuilla katsomassa portfolion, jossa on erilaisia taidon näytteitä erilaisissa paikoissa. Hän järjestää myös kursseja, tekee kutsukortteja ja ihan mihin ikinä tarvitsetkin k-i-r-j-a-i-m-i-a.


pssst. Myös Marikan oma blogi on erittäin käymisen arvoinen paikka. Hänen lempi juhlansa on Halloween ja se saa myös omalla tavalla näkyä aina. Kurpitsa Villa-blogista löydät varmasti sinullekkin jotain! 

Tee kaunis kipsivalu isänpäiväksi

*yhteistyössä Silcom
Isänpäivä lähestyy hurjaa vauhtia. Monelle isälle lasten läsnäolo on ainut lahja mitä he toivovat. Usein muu perhe haluaa muistaa kuitenkin isää ihanilla lahjoilla, jotta isä tuntisi itsensä vielä erityislaatuisemmaksi.



Kauniin kipsikäden voi antaa minkä ikäinen lapsi/lapset tahansa tai vaikka valaa koko perhe isoisälle. Voit valaa joko vain yhden käden tai useamman käden samaan asetelmaan. Silcom.fi verkkokaupasta saatavassa Alja-Safe aloituspaketissa on kaikki: muotoilugeeli ja muotin tekoastia, valukipsi, ohje et dvd:llä ja paperilla. Tarvitse lisäksi myös on sekoituslastan ja -astiat muotoilugeelille ja kipsille.

Valmispaketin voit tilata suoraan tästä!



Valmistelu: Suojaa pinnat jossa työskentelet ja ota vesi valmiiksi. Suunnittele etukäteen miltä haluat valmiin valun näyttävän. Hyviä vinkkejä saat googlettamalla: cypsum hand. Meidän kätemme on suunniteltu olemaan joko pystyssä tai pöydällä tuikkuastiana.



Katso, että astia on riittävän suuri valun toteuttamiseen. Tästä valmis pakkauksesta riittää hyvin pienelle aikuisen+lapsen kädelle. (Kaikkia tuotteita on saatavilla Silcom.fi verkkokaupassa myös erikseen suuremman valun toteuttamiseksi. Verkkokaupaan pääset suoraan tästä linkistä.)

Muotin teko: Ota sekoitus- ja valuastia, Alja Safe-jauhe ja mittaa n.27 asteinen vesi valmiiksi. Vettä tulee yhtä paljon kuin jauhettakin. (esim. 4kuppia jauhetta = neljä kuppia vettä).
1. Sekoita aineet keskenään sekoitusastiassa ja KAADA valmis massa valuastiaan.
2. Kastele käsi vedessä ja upota käsi massaan. Massa alkaa jähmettyä melko nopeasti ja kättä ei tarvitse jäkittää, se pysyy helposti paikallaan.
3. Poista käsi muotista 10-12 min kuluttua. Käsi irtoaa todella helposti. Kun pikkuisen nitkuttaa kättä väliin menee ilmaa ja käsi putkahtaa pois. Kuvasta huomaa, massaa ei jää edes kynsien alle. Se ei myöskään ärsytä ihoa tai tuoksu. Nyt muottisi on valmis!





Kipsivalun tekeminen: Ota sekoitusastia, kipsijauhe ja vesi valmiiksi. (Vettä puolet kipsin määrästä. 2 kuppia kipsiä = 1kuppi vettä)
1. Kaada vesi kipsin päälle.
2. Anna kuplia n. 2min.
3. Sekoita sen jälkeen n. 4 minuuttia astian joka puolelta, kunnes sinulla on tasainen ja kermamainen massa.
4. Kaada 1/2 kipsistä muottiin ja kallistele muottia jotta kipsiä menee joka puolelle(n.10 sekuntia).
5. Kaada loput kipsit muottiin. Huom! Älä huuhtele kipsiä viemäriin, ettei se tukkeudu.
6. Anna valun kovettua 3 tuntia.



Pakkauksen mukana tulee hyvät ja tarkat ohjeet kuinka toimia koko työ alusta loppuun. Valmiin työn irroitus käy näppärästi. Kumoat astian, teet varovasti veitsellä viiltoja muottimassaan. Massa lohkeaa hyvin ja tuo käy äkkiä. On jännää huomata kuinka uskomattoman tarkka valu on. Jopa pitkät kynnet ja pienetkin persoonallisuutta tuovat juovat erottuvat.



Millä nimellä teillä muuten kutsutaan omaa isää tai isoisää? Minulle isi on isi vaikka ikää tällä lapsella on jo reilusti, mutta lapsille oma isäni on Ukko. Meiltä löytyy myös pari Pappaa. Jokainen isovanhempi on itse saanut määritellä millä nimellä heitä on kutsuttu.



Ihanaa isänpäivää jokaiselle isälle!

Näin teet jättineulepeiton

VALTAVA. Se on ensimmäinen asia joka tulee mieleen tästä peitosta. Käsivarsineulonnalla suuri 3kg peitto on valmis tunnissa, uskon aloittelijankin selviän siitä alle kahdessa. Hyvän ohjevideon käsivarsineulontaan löydät TÄSTÄ. Jos työhön haluaa tauon, on vierelle hyvä varata vaikka mopinvarsi, johon voi työn pujottaa odottamaan. Oma peitto on tehty 20 silmukalla ja se mahtui juuri käsivarsille. Merinovilla on muuten aivan unelma pehmeää, eikä kutita paljasta ihoa neuloessa. Vinkkinä: neulo napakkaa neuletta. Langan päät voi huovuttaa yhteen ja samoin käy päättely.



Nyt monelle tulee mieleen ensimmäinen kysymys, hinta? Jos tilaat ulkomailta saatat kilohinnan saada tippumaan, mutta rahti maksaa myös. Ja tiedätkö mitä tilaat?  Tilasin merinovilla topsia Ylivieskan Kotikutomosta ja käsityöliikkeestä. Aivan Suomesta. Luit aivan oikein. Vuoden metsästys on päättynyt ja löysin "lankaa" vihdoin sieltä. Kilohinta luonnonvalkoiselle merinolle on 39€/kilo (ohjeet langan ostoon postauksen lopussa). Kahdella kilolla saat jo ihan kivan pienen peitteen, mutta kolmella kilolla saat peiton johon voit kietoutua kunnolla. Peite on n. 160x120 sen alle sohvalla mahtuu niin sinun kuin kullankin jalat.




* * * VINKKI * * *

Olethan jo muuten tutustunut kahteen alla näkyvään aiempaan jättineuleeseen jotka olen tehnyt. Aitoon villaiseen, joka on neulottu koon 25 pyöröpuikoilla sekä toiseen jättineuleeseen joka on tehty fleesevilteistä samalla tavalla. Nämä kaksi lisävaihtoehtoa tein aikaisemmin, jotta jokaiselle löytyisi se oma lempipeitto. Ohjeisiin pääset klikkaamalla kuvien alla olevia linkkejä.

Iloa iltoihin jättineuleen parissa...



ps. Lankaa et löydä Ylivieskan Kotikutomosta ja käsityöliikkeen verkkokaupasta juuri nyt. Soitathan liikkeeseen suoraan jos haluat lankaa tai laitat sähköpostia Riitalle. Lanka on matkalla liikkeeseen!

Aamun suolaiset muffinsit

Tänä aamuna tuli sellainen kevyt olo heti. Lapset heräsivät koululaisen kellon soittoon ja kerkesivät ensin jalkeille. Kuuntelin hetken heidän tarinoitaan salaa, ennen kuin huutelin huomenet ja tulin kahvin keittoon. Pienet varpaat pilkisti sohvalta heti ensimmäisenä ja koululainen nautti aamupalaansa keittiön puolella. 


Kahvia nauttiessa ja aamupuuhia touhutessa, vilkaisin blogi tuttavani Jutan jakaman linkin AINA keittiöiden "Suolaiset muffinsit" ohjeeseen. Vesi herahti kielelle ja hyppäsin keittiöön. Tasan 26 minuuttia myöhemmin (olen tarkka tyttö!) muffinsit olivat uunissa. Leivon harvoin, mutta sattuipa päivä olemaan vielä sopivasti Satun nimipäivä! Onnea! 



Spontaanin leivonnan tuloksena jouduin soveltamaan alkuperäistä ohjetta. Lisäksi halusin kokeilla sämpyläjauhojen toimivuutta. Tässä minun muunneltu reseptini.

2dl vehnäjauhoja
2dl sämpyläjauhoja
0,5tl suolaa
2tl leivinjauhetta
2dl maitoa
0,5dl juoksevaa margariinia
2 kananmunaa

pikku nippu suolamakkaraa
renkaat punaista ja keltaista paprikaa
1dl juustoraastetta

Pilko täytteet valmiiksi. Sekoita ensin kuivat ja sitten nesteet. Lopuksi lisää sekaan täytteet. Alkuperäis ohjeessa neuvottiin, että saattavat tarttua helposti kiinni. Siksi voitelin muffini vuoat ennen kuin jaon taikinan vuokiin. Paistoin ohjeen mukaan 200 asteessa 20 minuuttia. Voi mikä tuoksu leijaili pian nenään...

Nämä ovatkin kiva juttu. Ne voi tarjota muffinsina tai mini sämpylänä! Sopivat aamupalalle tai juhlapöytään. Miksei eväsreppuun. Herkullista tiistaita kaikille!