KESÄPYÖRÄ, VALMIS!

Tämä kesäprojekti valmistui kyllä sellaisessa ennätysajassa, että ihan itsekin yllätyin. Innostuin purkamaan pyörän heti tulopäivänä ja sain sen maalaus kuntoonkin miltei heti. Osat hioin kevyesti hiomapaperilla siisteiksi. Käytin projektiin spraymaaleja.
Opinpahan jotain uuttakin, pakko tunnustaa etten ollut koskaan rengasta pyörään laittanut. Saati laakerinrenkaita kai 15 vuoteen rasvaillut. Kasaamisessa piti mieheltä pyytää apua parissa kohtaa, jotta kiinnityksistä tulisi varmasti kunnolliset, kun vanhat osat ei ihan sujahtaneet paikoilleen suunnitellusti. Purin siis pyörän aivan atomeiksi. Oikein varsinainen DIY matka pyörien maailmaan. 

Uuden ohjaustangon jouduin metsästämään, sillä edellinen oli poikki. Hankin uudet kumit ja hiukan nippeleitä sinne ja tänne. Koko projekti oli kyllä ihan huippu. Vaikka loppusuoralla lokasuojien maalaamisesta meinasi tulla raivokohtaus. Milloin tuuli kaatoi ne maalaus tilanteessa ja milloin maali krakeloitui. Pyörä kestää minkä kestää ja tuo minulle iloa vaikka ei olekkaan mikään fiini entisöinti kohde. Iloisena yllätyksenä oli se kuinka hauskaa oli pitkästä aikaa upottaa sormet rasvaan ja viihdyin iltaan asti autotallin oviaukossa.
 



Nyt on kesäfillari millä kurvailla vaikka rantaan, kunhan kauniit ilmat jälleen koittavat!  

6 kommenttia :

  1. Hieno ja värit tietenkin mitä parhaimmat!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitosta. Kukaan ei kauheasti YLLÄTTYNYT väri valinnoista, hehe.

      Poista
  2. Kyllä tuunaaminen kannattaa myös fillarin kohdalla! Hieno tuli :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä vaan, on kiva tehdä omaa silmää miellyttäviä juttuja. Käyttöikäkin kasvaa huimasti. Kiitos Petra.

      Poista
  3. Jällen sama projekti menoss, pyörä vain eri mallinen

    VastaaPoista

Ilolla luen kommentit ja vastaan sinulle lisäkysymyksiin ♥